Jatka sisältöön

Blogi: Urakehitys ja perhearki tasapainossa

Behind the scenes -juttusarjan uratarinat saavat jatko-osan blogitekstien muodossa. Äänessä ovat Ropon asiantuntijat, jotka avaavat näkemyksiään ajankohtaisista aihealueista. Kolmannessa blogikirjoituksessa Ropon Palvelupäällikkö Johanna kertoo urakehityksestään Ropolla, sekä miten on löytänyt tasapainon työn ja perhe-elämän välillä vanhempainvapaan jälkeen. Lisäksi Johanna pohtii, miten vallitseva poikkeustilanne on muuttanut asiakaskeskeisen työn luonnetta.

Työni Ropolla on sisältänyt paljon uuden oppimista ja vastuiden kasvua tehtävänimikkeeseen katsomatta. Aloitin urani perintäkäsittelijänä, josta siirryin palveluneuvojaksi ja viimeisimpänä palvelupäälliköksi. Seitsemässä vuodessa työ on muuttunut paljon manuaalisesta työstä automaatioon. Tämä kehitys on nopeuttanut ja helpottanut eri prosesseja. On ollut mahtavaa saada olla mukana kehityksen eri vaiheissa ja nähdä kuinka isoja asioita on saatu aikaan.

Edelliset työtehtäväni laskujen ja perinnän parissa Ropolla tukevat hyvin nykyistä osaamistani ja työtehtäviäni, ne auttavat ymmärtämään asiakasyritysten tarpeita. Palveluneuvojan roolista saakka olen työskennellyt pääsääntöisesti asiakasyritysten kanssa. Olen asiakkaiden mukana alusta saakka aina palvelun käyttöönotosta asiakkuuden hoitoon. Työssäni ehdottomasti parasta ovatkin ihmiset; asiakkaat sekä työkaverit.

Nykyinen työni on hyvin itsenäistä, vaikka siihen kuuluu vahvasti monipuolinen yhteistyö tiimien ja asiakkaiden kanssa. Eri alojen asiantuntijoiden kanssa työskentely on hyvin mielenkiintoista, sillä saan tutustua uusiin ihmisiin ja aihealueisiin sekä erilaisiin yrityksiin. Olen mukana eri asiakasprojekteissa, tuotantoprosessien ja asiakkaiden toimintamallien määrittelyssä sekä niiden jalkauttamisessa. Tehtäviini kuuluu myös asiakkaiden kouluttaminen Ropo 24 -ohjelman käyttöön. Asiakkaan toimintatavoissa voi tulla muutoksia ja tilanteet elävät – kuuntelemme asiakkaita ja viemme sovitut asiat eteenpäin eri tiimeille.

Poikkeusaika näkyy työssäni muun muassa matkustamisen vähenemisellä. Odotan kovasti, että pääsen tapaamaan asiakkaita taas henkilökohtaisesti. Vaikka asiakastapaamisia ei ole ollut, on tämänhetkinen maailmantilanne tuonut asiakkaita jopa läheisemmäksi kuin aiemmin. Teams-palavereissa taustalta kuuluu lasten ääniä ja muuta elämää; ollaan läsnä asiakkaiden arjessa ja se on hieno juttu! Myös oman elämän ääniä on voinut kuulua etäpalaverissa. Vanhempainvapaan jälkeen olen saanut tutustua uuteen työminääni sekä työnkuvaani, joka muuttui juuri ennen vapaalle jäämistä. Meillä on nopeasti kehittyvä yritys ja vuodessa ennättää tapahtua paljon.

Yrityksen kasvu on vaikuttanut vahvasti omaan työhöni. Uudet asiakkuudet, toimialat sekä teknologiakehitys pitävät meidän jatkuvassa muutoksessa ja siinä kehittyy itsekin. Näen kuitenkin, että perhearjen ja työn yhdistyminen on sujunut hyvin. Työhön palaaminen on sopeutumista uuteen arkeen. Se vaatii joustavuutta muuttuvien tilanteiden vuoksi ja meillä työnantaja tukee siinä. Esimiehillä ja kollegoilla onkin suuri merkitys työhön palaamisessa.

Koen, että työni on mielenkiintoista, haastavaa ja palkitsevaa. Ropolla saa olla oma itsensä, asioista voidaan keskustella ja viemme asioita rohkeasti eteenpäin. Urheilutaustaisen yrityksen toiminta näkyy kaikessa tekemisessä ja eri osastoilla. Työ on nopeatempoista, joten se vaatii huolehtimaan itsestään vapaa-ajalla ja pitämään kotona ajatukset perheessä.

 

Johanna
Palvelupäällikkö
Ropo Capital

 


Etsimme jatkuvasti uusia osaajia erilaisiin tehtäviin, joten katso avoimet työpaikkamme tai lähetä avoin hakemus.

Lue lisää ropolaisten uratarinoita: ropocapital.fi/uratarina