Jatka sisältöön

Ropon joululahjoitus vähävaraisille lapsiperheille

Tänä vuonna tuemme joululahjoituksellamme kotimaamme vähävaraisia lapsiperheitä osallistumalla Hyvä Joulumieli -keräykseen 15 000 eurolla.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin yhdessä Ylen kanssa toteuttamalla keräyksellä hankitaan vähävaraisille lapsiperheille ruokalahjakortteja, joilla he voivat ostaa ruokaa joulupöytään.

Joululahjoituskohde valittiin äänestyksellä, johon osallistuivat Ropon henkilökunta sekä avainasiakkaamme. Hyvä Joulumieli -keräyksen lisäksi vaihtoehtoina lahjoituskohteiksi olivat myös Suomen Punaisen ristin jakama apu Ukrainan kriisin uhreille sekä GubbeKummi-toiminta, joka tarjoaa konkreettista apua ja iloa yksinäisille vanhuksille.

Äänestys oli tasainen ja avoimien palautteiden mukaan valinta oli erittäin vaikea, sillä kaikki lahjoituskohteet koettiin hyvin tärkeiksi. Hyvä Joulumieli -keräyksen valintaa perusteltiin mm. sillä, että inflaatio ja energiakriisi on lisännyt perheiden taloudellisia vaikeuksia, joten tarve keräykselle on suuri. Joululahjoituksen avulla myös vähävaraisten perheiden lapsille halutaan antaa mahdollisuus iloita joulusta ja nauttia turvallisesta ja onnellisesta lapsuudesta – lapset ja nuoret nähdään tulevaisuuden toivoina, joihin panostaminen on tärkeää.

Otteita perusteluista:

Mielestäni jokainen lapsi ansaitsee joululahjan ja ruokaa pöytään jouluna. Varsinkin tämä joulu tulee olemaan erityisen hankala vähävaraisille perheille.
Perheet ovat kovilla energiakriisin, ruoanhintojen nousun yms. vuoksi. Lapsille tulisi turvata onnellinen ja turvallinen lapsuus.
Tänä vuonna tämä on varmasti ajankohtaisempi aihe mitä koskaan aikaisemmin on ollut. Jokaisen lapsen pitäisi saada iloita joulusta!
Lapset ovat tulevaisuutemme, on tärkeää osoittaa heille jo varhaisessa vaiheessa välittämisen ja tukemisen vaikutukset.
Toivottavasti jokainen lapsi saisi edes yhden lahjan ja lämpimän kodin sekä tarpeeksi lämmintä päällepantavaa.
Lapsiperheiden tuella annetaan lisävoimaa tulevaisuuden toivoille Suomessa.

Hyvä Joulumieli -keräys

Hyvä Joulumieli -keräys järjestetään vuonna 2022 jo 26. kerran. Keräysaika on 17.11.-24.12.2022. Keräykseen voi lahjoittaa koko vuoden aikana. Tämän vuoden keräystavoite on 1,5 miljoona euroa, jonka avulla jaetaan 70 euron arvoisia lahjakortteja 21 000 perheelle. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen kanssa.

Hyvä Joulumieli -lahjakortit jaetaan Suomessa asuville lapsiperheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin muun kriisitilanteen vuoksi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin paikallisyhdistykset ja osastot etsivät apua tarvitsevat perheet yhteistyössä muun muassa paikallisen neuvolan, sosiaalitoimiston tai seurakunnan kanssa.

hyvajoulumieli.fi


Kuva | kuvaaja: Ville Salminen/Tonto Helsinki, lähde: Suomen Punainen Risti