Jatka sisältöön

Sanoma Media Finland yhteistyöhön Ropo Capitalin kanssa

Suomen suurin kaupallinen mediatalo Sanoma Media Finland Oy on valinnut Ropo Capitalin kumppanikseen myyntilaskujen ja saatavienhallinnan kilpailutuksessa. Laskujen välityksen ja saatavien hallinnan kokonaisuus on siirtynyt Ropon hoidettavaksi vaiheittain kevään 2024 aikana. Palvelukokonaisuuteen sisältyy laskujen välitys, muistutus- ja perintäpalvelu sekä raportointi.

– Ropo on kuunnellut toiveitamme tarkasti ja vakuuttanut meidät palvelukehityksellään sekä sitoutuneisuudellaan. Olemme innoissamme, että pääsemme nyt hyödyntämään Ropon tarjoamia markkinoiden moderneimpia työkaluja, Sanoma Media Finlandin CFO & COO Juha Kauppinen sanoo.

Sanoma-konserniin kuuluva Sanoma Media Finland keskittyy uutismediaan ja aikakauslehtiin, televisioon, radioon, verkkoon ja mobiiliin, joissa sen johtavia brändejä ja palveluja ovat mm. Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Aamulehti, Me Naiset, Aku Ankka, Nelonen, Ruutu, Supla ja Radio Suomipop.

Sanoma Media Finland on vahvasti mukana suomalaisten arjessa ja tavoittaa viikoittain 97 % väestöstä. Yhtiön medioilla on vuositasolla noin 1,4 miljoonaa tilaajaa ja se lähettää vuosittain yli 2,5 miljoonaa laskua.

– Kiitämme Sanoma Media Finlandia luottamuksesta ja olemme iloisia, että pääsemme yhdessä kehittämään palveluamme myös tulevaisuuden tarpeiden näkökulmasta. Yhteistyö on käynnistynyt hyvin ja ensimmäiset laskut ovat siirtyneet Ropon hoidettavaksi suunnitellussa aikataulussa, kertoo Ropon laskun elinkaaripalvelun ja rahoituksen asiantuntija Päivi Enden.

Lisätietoja:
Päivi Enden, asiantuntija, laskun elinkaaripalvelu ja rahoitus, Ropo Capital Oy, p. 044 700 6038, paivi.enden@ropocapital.fi
Juha Kauppinen, CFO & COO, Sanoma Media Finland Oy, p. 040 700 2961, juha.kauppinen@sanoma.com


Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä. www.sanoma.fi.

Ropo Capital on johtava laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Palvelumme kattaa koko laskun elinkaaren hallinnan laskujen välityksestä reskontran hoitoon, saatavien hallintaan ja rahoitukseen. Kilpailemme Pohjoismaiden markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu omaan teknologiaan, automaatioon ja reaaliaikaiseen raportointiin. Työllistämme Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa noin 400 talouden ammattilaista. Päätoimipisteemme on Kuopiossa. Vuosittain palvelumme kautta lähetetään noin 180 miljoonaa laskua ja muuta dokumenttia. www.ropocapital.fi.