Elenia laajentaa yhteistyötään Ropo Capitalin kanssa ja siirtyy Ropon tarjoamaan yhden palveluntarjoajan malliin. Laskujen välityksen lisäksi Ropo vastaa jatkossa myös energiakonsernin saatavien hallinnan kokonaisuudesta.
Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö Elenia on valinnut Ropo Capitalin kumppanikseen saatavien hallinnan ja perinnän kilpailutuksessa. Yhteistyö sisältää jatkossa laskujen välityksen lisäksi automatisoidun maksuvalvonnan sekä muistutus- ja perintäpalvelun.
Yhden palveluntarjoajan malliin siirtyminen virtaviivaistaa Elenian laskutusprosessia ja nähdään etuna myös tulevaisuuden kehityksen osalta.
– Olemme olleet tyytyväisiä Ropon palveluihin laskujen välityksen osalta ja nyt, kun yhtiön kautta voidaan hoitaa koko saatavien hallinnan kokonaisuus, yhteistyön laajentaminen on kiinnostava kehitysaskel. Ropo vakuutti meidät hankintaprosessin aikana asiantuntijuudellaan ja tarjosi meille laatutekijät huomioiden kokonaistaloudellisimman ratkaisun, Elenia Palveluiden toimitusjohtaja Ville Sihvola kommentoi.
– Ropolla on hyvä energia-alan tuntemus ja laajat referenssit myös muilta toimialoilta. Saamme asiantuntevaa näkemystä laskutuksen ja toimintamallien kehittämiseen, ja kyllä tällainen yhden palveluntarjoajan malli tehostaa laskutusprosessia, kun eri vaiheita voidaan edelleen suoraviivaistaa, Sihvola jatkaa.
Elenian sopimuslaajennuksen myötä Ropon asema Suomen suurimpana sähkölaskujen välittäjänä vahvistuu entisestään. Elenialla on noin 420 000 sähköverkkoasiakasta ja vuonna 2018 konsernin laskutusvolyymi tulee olemaan noin 4,1 miljoonaa laskua.
– Elenia-konserni on yksi suurimmista sähkölaskuttajista ja meille todella tärkeä asiakkuus. Elenia kehittää ja laajentaa palvelutarjontaansa energia-alalla ja sitä mukaa, kun palvelut laajenevat myös kokonaisvolyymi kasvaa. Tämä on meille kaikin puolin kiinnostava kumppanuus, kuvailee Ropo Capitalin toimitusjohtaja Artti Aurasmaa.
Ropo vastaa Elenian laskujen välityksen ja saatavien hallinnan kokonaisuudesta 1.5.2018 mennessä.
Lisätietoja:
Artti Aurasmaa, toimitusjohtaja, Ropo Capital, puh. 044 773 6828, artti.aurasmaa@ropocapital.fi
Ville Sihvola, toimitusjohtaja, Elenia Palvelut, puh. 040 560 1595, ville.sihvola@elenia.fi
Ropo Capital
Ropo Capital on johtava kotimainen laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Kilpailemme markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu digitalisaation etuihin ja vahvaan automaatioon. Yli 8 000 yritystä Suomessa käyttää aktiivisesti palvelujamme. Vuoteen 2020 mennessä haluamme olla oman alamme markkinajohtaja Suomessa.
Elenia
Elenia-konsernin muodostavat sähkönjakelupalveluja tarjoava Elenia Oy ja sen sataprosenttisesti omistamat tytäryhtiöt Elenia Lämpö Oy, Elenia Palvelut Oy ja Elenia Finance Oyj. Elenian toiminta-alue on keskellä Suomea yli sadan kunnan alueella. Konsernin pääkonttori sijaitsee Tampereella. Elenia Oy huolehtii sähkönsiirrosta 420 000 asiakkaalle Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Elenia Lämpö Oy tarjoaa lämpöpalvelua Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Heinolassa. Elenia Palvelut Oy on puolestaan energia-alan palvelutuottaja, joka tarjoaa asiakaspalvelua sähköverkko-, sähkönmyynti-, kaukolämpö- ja maakaasu- sekä vedenjakeluliiketoimintaan. www.elenia.fi