Jatka sisältöön

Mikko Puhakka on Ropo Capital -konsernin uusi teknologiajohtaja

Mikko Puhakka (FM) on nimitetty Ropo Capital -konsernin teknologiajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Puhakka siirtyi Ropolle yhdysvaltalaisen tietotekniikkayhtiö Oraclen palveluksesta ja aloitti tehtävässään 6.11.2021.

Laskutusteknologiallaan Suomesta Ruotsiin ja Norjaan laajentunut Ropo Capital on vahvistanut konserninsa johtoryhmää uudella teknologiajohtajalla. Yli 20 vuoden uran ohjelmistokehityksen parissa tehnyt Mikko Puhakka siirtyi Ropon palvelukseen Oraclelta, jossa hän työskenteli tiivisti myynnin ja asiakkaiden kanssa vastaten Oraclen pilviteknologioiden kehittämisestä Alankomaissa ja Suomessa.

Ennen Oraclea Puhakka on toiminut mm. Elisa Videran teknologiajohtajana ja tuotekehityksen pääarkkitehtinä sekä ohjelmistoyritys Flashnoden teknologiajohtajana.

Viikko sitten uudessa tehtävässään aloittanut Puhakka kertoo, että Ropon oman teknologian tuomat mahdollisuudet ja halu kasvattaa laskun elinkaarimallista uusi normaali herättivät kiinnostuksen.

”Olen seurannut Ropon kasvutarinaa jo pidemmän aikaa ja on todella hienoa päästä rakentamaan kasvun seuraavia vaiheita tässä porukassa Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla. Ropon palvelun mahdollistajana on itsekehitetty teknologia, joka antaa teknologiapuolelle valtavasti mahdollisuuksia, mutta myös suuren vastuun. Asiakaslähtöinen palvelukehitys, vahva visio ja halu olla aina parempi tekevät Roposta vahvan toimijan ja erittäin mielenkiintoisen työnantajan,” tuore CTO hehkuttaa.

Ropon palvelukokonaisuus kattaa koko laskun elinkaaren laskun välityksestä reskontraan, automatisoituun maksuvalvontaan ja perintään. Yhtiö kilpailee Pohjoismaiden markkinoilla teknologisena edelläkävijänä, jonka palvelumalli pohjautuu omaan teknologiaan, pitkälle vietyyn automaatioon ja reaaliaikaiseen raportointiin.

”Erotumme markkinassa yhden palveluntarjoajan ja yhden palvelualustan mallilla, jonka kautta tarjoamme täyden läpinäkyvyyden laskutuksen kaikkiin vaiheisiin. Teknologiajohtajalla on suuri merkitys Ropon kasvussa ja kehityksessä. Mikko sopii vahvalla ohjelmisto-osaamisellaan ja kansainvälisellä kokemuksellaan tähän tehtävään erinomaisesti,” kuvailee aiemmin teknologiajohtajan ja Ropo Capital Suomen toimitusjohtajan kaksoisroolissa toiminut Ilkka Sammelvuo.

”Olen ylpeä saadessani toivottaa Mikon tervetulleeksi Ropon tiimiin ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Mikko on kokenut johtaja ja hänellä on vahvat näytöt asiakaslähtöisestä ohjelmistokehityksestä. Hänen osaamisensa tukee kasvutavoitteisiin pääsyämme,” kertoo Ropo Capitalin toimitusjohtaja Rickard Westlund.

Teknologiajohtajan nimityksen myötä konsernin johtoryhmään kuuluvat 6.11. lähtien konsernin toimitusjohtaja Rickard Westlund, konsernin kaupallinen johtaja Sami Levy, konsernin talousjohtaja Toni Rönkkö, konsernin teknologiajohtaja Mikko Puhakka sekä Ropo Capital Ruotsin toimitusjohtaja Jonas Ramstedt, Ropo Capital Norjan toimitusjohtaja Tove Giske ja Ropo Capital Suomen toimitusjohtajan tehtävään keskittyvä Ilkka Sammelvuo.


Lisätietoja:

Jenni Jantunen, Brändi- ja viestintäjohtaja, Ropo Capital
puh. 044 756 9603, jenni.jantunen@ropocapital.fi

Ropo Capital on johtava laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Kilpailemme Pohjoismaiden markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu omaan teknologiaan ja automaatioon. Työllistämme Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa noin 400 talouden ammattilaista ja kuukausittain yli 10 000 yritystä luottaa palveluihimme. Vuosittain palvelumme kautta lähetetään yli 170 miljoonaa laskua ja muuta dokumenttia. Tavoitteenamme on kasvaa alamme johtavaksi toimijaksi Pohjoismaissa vuoteen 2023 mennessä.