Jatka sisältöön

Terveystalo

Suomen suurin terveyspalvelualan yritys Terveystalo luottaa laskun elinkaaren hallinnan uudistuksessa Ropo Capitalin kotimaiseen osaamiseen. Ropo Capital valikoitui Terveystalon kumppaniksi kilpailutuksessa, jossa mukana oli alan suurimpia palveluntarjoajia. Kyseessä on Ropo Capitalin suurin asiakkuus terveyssektorilla.  

Johtavaksi suomalaiseksi terveydenhuoltoalan toimijaksi kasvaneelle Terveystalolle on tärkeää pysyä kehityksen kärjessä ja hyödyntää uutta teknologiaa paitsi palvelukokemuksen tuottamisessa myös konsernin sisäisten prosessien optimoinnissa. Talouden hallintaan liittyvien osa-alueiden kilpailutuksen avulla haluttiin varmistaa, että käytössä ovat terveyskonsernin liiketoimintaa parhaiten tukevat ratkaisut sekä laskutuksen että saatavien hallinnan ja kokonaisprosessin raportoinnin osalta.

– Uuden sopimuskumppanin avulla Terveystalossa halutaan kehittää konsernin talousprosesseja entisestään ja kiinnittää huomiota erityisesti läpinäkyvyyttä ja seurattavuutta parantaviin osa-alueisiin. Ropo erottui muun muassa kattavilla raportointityökaluilla sekä innovatiivisella hinnoittelumallilla. Ropo pystyi tarjoamaan meille kokonaistaloudellisesti järkevimmän ratkaisun, Terveystalon talousjohtaja Ilkka Laurila kertoo.

Tehokkuutta ja laatuhyötyjä

Ropo Capitalin Terveystalolle räätälöimä palvelukokonaisuus perustuu automaatioihin ja digitaalisuuden laajaan hyödyntämiseen. Digitalisoidun laskun elinkaariprosessin olennaisia etuja ovat tehokkuus- ja laatuhyödyt sekä mahdollisuus automatisoituun raportointiin.

– Meidän tavoitteemme on toteuttaa asiakkaalle aina kilpailukykyinen ja lisäarvoa tuottava kokonaisratkaisu. Kilpailuetujamme ovat vahva teknologiaosaaminen ja prosessien tehokas digitalisointi. Olemme vahvoilla niillä toimialoilla, joilla laskutuksen kokonaisprosessiin sisältyy paljon räätälöintejä ja muita erityisvaatimuksia, kuvailee Ropo Capitalin asiakkuusjohtaja Mikko Uotinen.

Haastajan asema vakuuttaa

Terveystalon saatavien hallinnan kokonaisuus siirtyi Ropo Capitalin hoidettavaksi vuoden 2016 alussa. Laaja käyttöönotto hoidettiin nopeasti – räätälöity kokonaisuus lanseerattiin Terveystalon käyttöön tiukan aikataulun mukaisesti.

– Sovitun suunnitelman mukaan toteutettu nopea käyttöönotto oli vahva näyttö Ropon palvelulupausten täyttämisestä ja prosessien hallinnasta. Käyttöönottovaihe pysyi määritetyssä aikataulussa ja valmistui sovitusti, Laurila kiittää.

Vahvaa kasvustrategiaa toteuttavalle Terveystalolle teknologisena edelläkävijänä kilpaileva Ropo Capital koettiin oikeaksi kumppaniksi muun muassa yhtiön haastajastatuksen vuoksi. Ropo Capital luottaa omaan kotimaiseen ohjelmistotuotantoon ja ravistelee toimialaa vahvalla it-osaamisellaan.

– Näemme, että haastajana markkinassa toimivalla Ropolla on samaa nälkää kasvaa ja kehittyä kuin meillä Terveystalossa. Meidän kannaltamme paras tilanne on, kun palveluntarjoajalla on halu todistaa osaamistaan. Vahvat it-prosessit ovat myös selkeitä etuja, Laurila kommentoi.

Terveyssektorista uusi kohdealue

Kokoluokaltaan Terveystalo on Ropo Capitalin suurin yksittäinen terveyspalvelusektorin asiakkuus. Suomen johtavana työterveyspalveluiden tuottajana Terveystalo vastaa puolen miljoonan suomalaisen työterveyshuollosta, ja hallitsee kaiken kaikkiaan noin kymmentä prosenttia kaikista Suomen vuotuisista lääkärikäynneistä. Vuonna 2015 konsernissa oli yli 4 miljoonaa potilaskäyntiä ja lääkärikäyntejä yli 2,5 miljoonaa.

– Terveystalo on meille merkittävä referenssi ja tärkeä päänavaus terveyssektorille. Meillä on tarvittava osaaminen alan erityispiirteisiin liittyen ja palvelukonseptimme monistuu tehokkaasti monen kokoisiin organisaatioihin. Lähivuosina haemme voimakasta kasvua terveyspalveluiden sektorilta, Ropo Capitalin Uotinen kommentoi.

– Terveyssektorin palveluratkaisuilla tavoiteltuja etuja ovat laskun elinkaaren hallinnan automatisointi ja resurssisäästöt, saatavien kierron nopeutuminen sekä yhtenäinen prosessi laskutuksesta ja reskontran hoidosta maksuvalvontaan ja perintään saakka, konkretisoi Uotinen.

Laskutusvolyymit nousussa

Terveystalo on moneen kilpailijaansa verrattuna nuori yritys. Kasvu Suomen johtavaksi terveydenhuoltoalan toimijaksi on tehty 2000-luvulla, viidessätoista vuodessa. Konserni on rakentunut useiden yrityskauppojen seurauksena, joiden myötä myös yhtiön palvelutarjonta on laajentunut. Nyt suuntana on suunterveyden palvelut, ja tavoitteena luoda Suomeen ensimmäinen aidosti valtakunnallinen hammaslääkäriasema-ketju.

Epäorgaaninen kasvu on huomioitu myös Ropo Capitalin ja Terveystalon kumppanuudessa. Terveysjätin historiassa on yli 130 yritysostoa ja kauppoja on suunnitteilla myös tulevaisuudessa. Konsernin kasvun kautta myös Ropo Capitalin hallinnoiman aineiston volyymi tulee lisääntymään merkittävästi.

– Tarkoituksenamme on yhdistää Terveystalo-konserniin kuuluvien yhtiöiden toimintamalleja. Päämääränä on, että meidän ja Ropon yhteistyö toimii niin hyvin, että voimme vaivattomasti siirtää myös uudet organisaatioalueet Ropon palvelun piiriin. Prosessien yhtenäistäminen laajentaa luontevasti Ropon ja Terveystalon välistä yhteistyötä, Laurila toteaa.

Terveystalo ja Ropo Capital ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen yhteistyöhön, jonka avulla tuetaan Terveystalon kasvua ja kilpailukykyä yksityisten terveyspalveluiden markkinassa.

Terveystalo on Suomen verkostoltaan suurin terveyspalveluyritys. Tarjoamme monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 170 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Asiakkaitamme ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Olemme Suomen 15. suurin työllistäjä, ja meillä työskentelee lähes 6 500 terveydenhuollon ammattilaista. Suomen johtavana valtakunnallisena työterveyspalvelujen tuottajana vastaamme puolen miljoonan suomalaisen työterveyshuollosta. www.terveystalo.com

Lisätietoja:

Henry Pärssinen

Henry Pärssinen

Account Director

LinkedIn Contact us
  • asiakasratkaisut
  • netposti
  • saatavien hallinta
  • terveystalo