Jatka sisältöön

Rendel ensi-illassa perjantaina – Ropo Capital mukana supersankarielokuvan synnyssä

Suomen ensimmäinen supersankarielokuva Rendel saa ensi-iltansa tämän viikon perjantaina 22.9. Ropo Capital on yksi elokuvan tukijoista.

Episodin arvostelussa 4 tähteä saanut supersankarielokuva Rendel on mikkeliläisen mainostoimistoyrittäjä Jesse Haajan käsialaa ja samalla hänen esikoisohjauksensa. Elokuva on suomalaisen yhteistyön taidonnäyte – Rendelin taustalta löytyy merkittävä määrä suomalaisia yrityksiä, joista Ropo Capital on yksi.

Yhteensä elokuvalla on lähes 500 rahoittajaa. Elokuvan budjetti oli lopulta lähes 1,5 miljoonaa euroa.

– Rendelin juuret ovat Jessen ja kuvauspaikkojenkin myötä tiukasti Savossa. Meille elokuvahanke oli erilainen yhteistyöhanke ja mahdollisuus tukea kotimaista elokuvaa. Sponsorin ominaisuudessa pääsimme myös kurkistamaan elokuvanteon kulisseihin. Nyt on mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton elokuva saa, Ropo Capitalin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Jenni Jantunen kommentoi.

Rendel sai Cannesissa levitys- ja tuotantosopimuksen keväällä 2015. Suomessa elokuva esitetään ainakin 50 valkokankaalla kautta maan. Kansainvälistäkin levitystä Rendelille on kaavailtu; elokuvasta on jo tehty saksaksi ja englanniksi dubatut versiot.

Aiheesta lisää:

Rendelin ja Jesse Haajan tarina Suomen Kuvalehdessä ja Helsingin Sanomissa:
https://suomenkuvalehti.fi/share/970930/aa0c1f
http://www.hs.fi/elama/art-2000005331239.html

The Rasmus esittää Rendelin tunnuskappaleen:
https://www.mtv.fi/viihde/elokuvat/artikkeli/kotimaisen-supersankarielokuvan-ensi-ilta-lahestyy-the-rasmus-esittaa-rendelin-tunnuskappaleen/6567474#gs.I7ujIMc

Episodin elokuva-arvostelu:

http://www.episodi.fi/elokuvat/rendel/

Finnkino:
http://www.finnkino.fi/Event/302339/

Rendelin kotisivut:
http://rendelmovie.com/