Jatka sisältöön

Blogi: Get Shit Done – vatulointi ei kasvata

Kuolevan ja kasvavan yrityksen ero on yksinkertainen: kasvuyrityksessä jyllää can do -asenne ja tekemisessä on määrätietoinen draivi. Positiivinen kasvunkierre lähtee oikeanlaisesta henkilöstöstä, jolla on oikeanlainen asenne, mutta myös vääränlaisen kasvun kitkemisestä.

Hyppäsin reilu vuosi sitten jo vakiintuneen, mutta vahvasti startup-henkisen organisaation johtoon. Kasvu oli voimakasta ja menestystäkin oli jo tullut. Tekemisen tahti oli kova ja henkilöstö sitoutunutta – tässä rakennettiin yhteistä menestystarinaa. Kasvun nälkää ja näyttämisen tarvetta oli paljon.

Nyt reilut 14 kuukautta myöhemmin yrityksen liikevaihto on kasvanut 10 miljoonasta 40 miljoonaan euroon ja henkilöstömäärä noussut vajaasta sadasta noin 145 työntekijään. Taustalla on iso yrityskauppa ja brändiuudistus, strategiaa on uudistettu ja kansainvälistymistä alettu ajatella. Omistuspohjaa on laajennettu ja organisaatiorakennetta uudistettu.

Paljon muutoksia reilun vuoden sisällä, mutta vauhti vaan kasvaa ja tavoitteet ovat korkealla. Kasvussa tärkeintä on nimenomaan tekeminen. Get Shit Done. Hoida homma kotiin ja tee se ihan jäätävän kovalla tuloksella.

Kasvuhypen taustalla on valtava määrä järjestelmällistä työtä. Asiat hoidetaan määrätietoisesti valmiiksi ja katse pysyy tavoitteessa. Meilläkin liiketoiminnan fokus on ollut nopeasti kasvaneelle yritykselle tyypillisesti hieman levällään -rönsyjä on ollut paljon, mutta niistä on luovuttu, ja tekemisen meininki jatkuu.

Kasvuyrityksissä tarvitaan räjähtävää voimaa – energiaa, innostusta ja kovaa työtä. Työyhteisön tulee ruokkia voitontahtoa ja itsensä likoon laittamista. Tarvitaan oikeat ihmiset, jotka syttyvät haasteista ja yltävät yhdessä parhaaseen lopputulokseen. Samalla tarvitaan orjallisen tarkkaa ja tuloksiin tähtäävää tekemistä.

Kun halutaan kasvaa hallitusti kohti valittua päämäärää, joka suuntaan ei voida venyä. Se tarkoittaa ideoiden alas ampumista, tarkkaa mittareiden valvontaa ja välitöntä poikkeamiin puuttumista. Täytyy uskaltaa luopua ydinliiketoiminnan ulkopuolelle jäävistä asioista, leikata rönsyjä ja keskittyä olennaiseen.

Kasvun johtaminen on tasapainottelua innostamisen ja ohjaamisen välillä. Pitää pystyä ruokkimaan innostusta ja draivia, mutta samalla suitsia ja puskea tekemistä epämukavuusalueelle. Nykytila ei riitä – pitää omaksua uutta, kehittyä ja olla aina parempi kuin eilen. Jos kasvu ei aiheuta minkäänlaista kipuilua, tavoitteet on asetettu liian alas.

Kun vauhti on kovaa ja muutos ainut pysyvä tekijä, henkilöstön sitouttaminen on avainasemassa. Suoraan puhuminen ja ison kuvan avaaminen auttavat ymmärtämään, miksi mitäkin tehdään ja tavoitteisiin sitoutumisesta tulee helpompaa. Kasvusta tulee henkilötasolla kiinnostava prosessi, kun oma työ ankkuroituu osaksi kokonaisuutta.

Kasvu rakentuu terveelle pohjalle, kun tavoitteet ohjaavat tekemistä ja innostavat entistä parempiin suorituksiin. Paras tilanne on, kun yrityksen tavoitteet ja työntekijän unelmat kohtaavat riittävässä määrin. Tavoitteen asetanta, edut ja palkkausmallit ovat onnistuneet, kun yrityksen menestys motivoi ja hyödyttää suoraan myös työntekijöitä.

Oikeiden henkilöiden ja oikean asenteen tunnistaminen on joskus haaste. Siksi on hyvä, että sopivat henkilöt tunnistavat kiinnostavan ja itselle sopivan työnantajan. Get Shit Done -mentaliteetti kuvaa hyvin meidän tekemistä. Töissä painetaan täysillä ja vapaa-ajalla nautitaan elämästä.

Meidän yrityskulttuuri, työtahti ja asenne eivät sovi kaikille, ja niin sen pitääkin olla. Työpaikkojen välillä saa ja pitää olla eroja. Kaikkia ei tarvitse miellyttää – tärkeintä on, että löydetään juuri ne oman liiketoiminnan ja yrityskulttuurin kannalta oikeat tekijät.

Artti Aurasmaa
Toimitusjohtaja
Ropo Capital

Ropo Capitalin blogissa julkaistaan puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista erityisesti liike-elämään, talouteen ja laskutukseen liittyen. Teksti on julkaistu myös Kauppalehden Vieraskynä-blogissa