Jatka sisältöön

Haemme perintäasiantuntijaa Porvooseen tai Kuopioon, hakuaika 22.3.2020

 

Ropo on kasvava ja kansainvälistyvä organisaatio, jossa keskitytään laskun elinkaaripalveluiden tarjoamiseen ja kehittämiseen yhdessä asiakkaiden kanssa omaa teknologiaa hyödyntäen. Meillä työskentelee noin 200 liiketalouden ja teknologian ammattilaista. Haluamme tarjota asiakkaillemme laadukkaita palveluita niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa.

 

Ropon perintätiimissä on nyt avoinna paikka perintätehtävistä ja -prosesseista kiinnostuneelle tekijälle. Tiimissä arvostetaan erityisesti ahkeraa, ratkaisukeskeistä ja aikaansaavaa työotetta sekä halua kehittyä ja kehittää. Tehtävän päävastuut ovat vapaaehtoisen ja oikeudellisen perinnän tehtävät sekä insolvenssiprosesseihin liittyvät toimenpiteet.

Aikaisempi kokemus perintätehtävistä ja kokonaisymmärrys laskun elinkaaren eri vaiheista ovat edellytys tehtävässä menestymiselle. Etsimämme henkilö on avoin persoona, jolla on erinomaiset neuvottelutaidot sekä tehokas työote. Lisäksi hän suhtautuu Ropon asiakaslupauksen lunastamiseen yhtä intohimoisesti kuin me muut.

 


Perintäasiantuntija, Porvoo tai Kuopio

Etsimme ahkeralla ja positiivisella työasenteella varustettua perintäasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Porvooseen tai Kuopioon. Perintäasiantuntijana tuotat luotettavaa ja asiantuntevaa työnjälkeä perintään liittyvissä tehtävissä.

Odotamme sinulta aikaisempaa kokemusta perintätehtävistä ja kokonaisymmärrystä laskun elinkaaren eri vaiheista. Olet avoin persoona, jolla on erinomaiset neuvottelutaidot ja tehokas työote. Osaat ilmaista itseäsi selkeästi ja asiakaspalvelu sekä -viestintä ovat sinulle luontevia asioita.

Haluatko olla tuottamassa luotettavaa ja asiantuntevaa palvelua laskutus- ja perintäasioissa?

Hae viimeistään 22.3.2020. Hakemuksen pääset jättämään tästä.

Lue koko ilmoitus»

 


Lasku on iloinen asia. Kun yritys saa myymästään tavarasta tai palvelusta rahansa, pyörii yrityksen lisäksi koko yhteiskunta. Meidän tehtävämme on huolehtia yritysten laskutuksesta kokonaisuutena. Joka 6. Suomessa lähtevä lasku välitetään meidän kauttamme ja kuukausittain yli 8 000 yritystä luottaa palveluihimme. Vahvuutemme perustuu kykyymme kasvaa ja kehittyä yksilöinä sekä yhtenä joukkueena. 

www.ropocapital.fi/rekrytointi