Jatka sisältöön

Blogi: Ropo tarjoaa hyvät kehittymismahdollisuudet

Behind the scenes -blogissa äänessä ovat Ropon asiantuntijat, jotka avaavat näkemyksiään ajankohtaisista aiheistamme. Tässä blogissa Ropon Senior Infrastructure Developerina työskentelevä Niilo kertoo, miten päätyi opintojen kautta töihin Ropolle ja kuinka jatko-opiskelut töiden ohella ovat onnistuneet.

Olin vaihto-oppilaana Shanghaissa insinööriopintojeni loppuvaiheessa ja mietin opinnäytetyöaiheita. Olin opiskelemassa AWS-sertifikaattia varten ja pohdin, missä pääsisin sitä hyödyntämään. Silloinen luokkakaverini ja nykyinen työkaverini vihjasi minulle Roposta, jossa AWS on käytössä. Päätin olla yhteydessä Ropoon ja yhteydenotto myös kannatti – sain mahdollisuuden tehdä ICT-Insinöörikoulutuksen päättötyöni Ropolle pilvipalveluiden varmuuskopioinnista. Insinöörityöni jälkeen jäin Ropolle vielä lyhyelle harjoittelujaksolle, jonka jälkeen työsuhteeni vakinaistettiin. Ropolla työskentely on mahdollistanut minulle kehittymisen työssäni ja olen myös saanut lisää vastuuta. Päätin kuitenkin, että jatkan opintojani, koska haluan kehittää osaamistani entisestään.

Vaikka koulutukseni on nykyisiin työtehtäviini täysin riittävä, on kaupallisen osaamisen syventäminen kiinnostanut jo pidemmän aikaa. Aloitin kauppatieteen opinnot avoimessa yliopistossa vuonna 2020 ja tutkinto-opiskelijana Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2021. Täydennettyäni alanvaihtajana kandidaatin tutkinnon pääsin aloittamaan maisteriopinnot nyt syksyllä 2022. Koen, että ilmainen opiskelu Suomessa on etuoikeus, ja jos elämäntilanne sen mahdollistaa ja motivaatiota riittää, opiskelu kannattaa aina. Haluan mahdollistaa itselleni mielenkiintoiset työtehtävät myös tulevaisuudessa, ja nykytyöelämässä jatkuva oppiminen – tavalla tai toisella – on pakollista.

Työ ja opiskelu tukevat toisiaan

Opiskelu työn ohella vaatii aikaa, energiaa ja organisointikykyä. Iltoja ja viikonloppuja on pakko uhrata ja aika on hyödynnettävä tehokkaasti; esimerkiksi junamatkat tarjoavat oivan keskittymismahdollisuuden opiskelulle. Omalla kohdalla töiden ohella opiskelu on vaatinut myös sitä, että en tavoittele jokaisesta kurssista parasta arvosanaa, vaan keskityn oleelliseen. Opiskelijatapahtumiin osallistuminen on jäänyt myös varsin vähälle, sillä kaikkeen ei riitä aika ja omasta palautumisesta pitää huolehtia. Sääntönäni on pitää aina yksi lepopäivä viikossa ja muistutan siten itselleni, että elämä on maraton, ei sprintti.

Työ ja opiskelu tukevat hyvin toisiaan. Työ on tarjonnut tarttumapintaa opinnoissa käsiteltäviin aiheisiin, ja opinnot tarjoavat hyvää vastapainoa työlle sekä keinoja oman toiminnan ja työpaikan toimintatapojen kehittämiseen. Ropo on tarjonnut hyvin joustoa työaikojen suhteen, kunhan olen huolehtinut, että hommat hoituvat, palavereihin osallistutaan ja olen tarvittaessa tavoitettavissa. Opiskelujani helpottaakin toimiston ja yliopiston lyhyt välimatka, koska lähiluennoille on nopea siirtyä.

Omaa osaamista voi kehittää nykypäivän työelämässä monella tavalla. Internetistä löytyy laajat kanavat itsenäiseen opiskeluun, mutta myös perinteisemmillä tavoilla, kuten kirjoilla, koulutuksilla ja seminaareilla, on paikkansa. Osaaminen IT-alalla vanheneekin huomattavan nopeasti moneen muuhun alaan verrattuna, ja on kaikkien etu, että työntekijät kehittyvät ja pysyvät kehityksen mukana.

Ropo kannustaa uuden oppimiseen

IT-alalla sertifikaatit ovat toimiva tapa kehittää omaa osaamistaan tietyn aihealueen ympärillä. Ropo tarjoaakin työntekijöilleen kattavan oppimisympäristön sekä mahdollisuuden hankkia yhteiseen käyttöön tulevaa ammattikirjallisuutta. Työnantaja kustantaa myös sertifikaattikokeet, ja tästä innostuneena olen suorittanut joka vuosi uuden sertifikaatin; viimeisimpänä AWS DevOps Professionalin.

Ropolla palkitaan hyvästä tekemisestä ja vuosittain yhtiö huomioi Ropo Excellence Awards -palkinnoilla työntekijöitä, jotka ovat päivittäisessä työssään toimineet esimerkillisesti Ropon tavoitteiden, arvojen ja kulttuurin mukaisesti. Tänä vuonna yksi palkinnoista osui minulle ja perusteena valinnalle mainittiin mm. itsensä kehittäminen ja opintojen hyödyntäminen työelämässä, mihin olen opinnoillani pyrkinytkin. Mielestäni yrityksillä on vastuu tarjota työntekijöille mahdollisuus osaamisen kehittämiseen, ja työntekijöiden kannattaa hyödyntää nämä mahdollisuudet.

Vinkkejä alalle pyrkiville

Alalle pyrkiville opiskelijoille suosittelen hakuvaiheessa taustatyön tekemistä ja hakemuksen muokkaamista kohdeyrityksen mukaiseksi. Kannattaa esimerkiksi selvittää, mitä tekniikoita firmassa käytetään, ja opiskella niitä etukäteen. Tällaiset asiat selviävät usein vaikkapa aikaisemmista työpaikkailmoituksista tai suoraan kysymällä. Jos esimerkiksi tiedät, että yritys suunnittelee pilvimigraatiota, niin opiskelemalla kyseisen pilvipalvelun toimintaa voit varsin nopeasti tulla tärkeäksi tekijäksi yrityksen toiminnassa.

Hakuvaiheessa on myös tärkeää olla aktiivinen ja tehdä oma osaaminen näkyväksi. Esimerkiksi IT-alalla koodarina voit tehdä Githubiin esimerkkiprojekteja, ja Cloud Resume Challenge on hauska ja toimiva keino tutustua pilveen ja osoittaa, että osaat etsiä tietoa ja ymmärrät pilven toimintaa. Myös sertifikaatit ovat toimiva, tosin hieman hintava keino osaamisen näyttämiseen.

Päättötyötä tehdessä kannattaa pohtia, millaisesta aiheesta yritykset voisivat olla kiinnostuneita. Hyvällä suunnittelulla ja pohjatyöllä päättötyöstä hyötyvät molemmat osapuolet, ja prosessista tulee sujuva ja mieluisa. Ropolla voi myös hyödyntää työaikaa päättötyön tekemiseen, jos se tehdään yrityksen tarpeisiin.


Niilo
Senior Infrastructure Developer
Ropo Capital