Jatka sisältöön

Trust Kapital on ostanut Enfo Zenderin

Trust Kapital tähtää yrityskaupan myötä markkinajohtajuuteen laskun elinkaaren hallintapalveluissa. Yhtiön tarjonta laajenee, kun myyntilaskujen välittäminen tulee mukaan palveluvalikoimaan. Trust Kapital aikoo digitalisoida laskun koko elinkaaren.

Enfo Oyj:n tytäryhtiö Enfo Zenderin tiedonvälityspalveluliiketoiminnan myynti laskun elinkaaripalveluihin erikoistuneelle Trust Kapitalille on saanut kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Yrityskauppa toteutuu siten suunnitellusti.

Myyntilaskujen operointi on merkittävä osa yrityskaupassa siirtyviä tiedonvälityspalveluja. Joka kuudennen Suomessa liikkuvan laskun välittää nyt Trust Kapital, joka on entuudestaan vahva toimija laskun elinkaaren muissa palveluissa.

– Nyt kun myös laskujen välittäminen kuuluu tarjontaamme, pystymme digitalisoimaan laskun koko elinkaaren – operoinnista aina rahoitukseen ja maksuvalvontaan asti, Trust Kapitalin toimitusjohtaja Artti Aurasmaa sanoo.

Ykköseksi lähivuosina

Yhtiön tavoitteena on markkinajohtajuus laskun elinkaaren kokonaispalveluissa Suomessa vuoteen 2020 mennessä.

– Kun yksi toimija vastaa laskun koko elinkaaresta, syntyy kustannussäästöjä ja pääoman kierto nopeutuu. Markkinoilla ei ole muita kotimaisia toimijoita, joilla olisi näin kattavaa palvelutarjontaa laskun koko elinkaarelle, Aurasmaa sanoo.

Taloushallinnon palvelumarkkinoiden viimeaikaiset liikkeet, kuten suurten kansainvälisten perintäyhtiöiden fuusioituminen, eivät vaikuta Trust Kapitalin tulevaisuuden näkymiin ­ainakaan kielteisesti.

– Perintätoimi on yksi lenkki laskutusketjussa. Kaltaisemme kokonaispalvelun tarjoajan on hallittava ne kaikki. Keskitymme myyntilaskun ympärille rakentuvaan sähköiseen vertikaali-integraatioon Suomen markkinoilla, Aurasmaa sanoo.

Kaupassa Trust Kapitalille siirtyvien tiedonvälityspalvelujen juuret ovat Suomen informaatiologistiikan historiassa. Enfona myöhemmin tunnettu tietotekniikkayhtiö Tietosavo perustettiin jo vuonna 1964.

– Tietosavo oli pioneerina luomassa sähköyhtiöiden sähköistä tiedonvälitystä. Samalla tavalle me teemme nyt jotain aivan uutta, kun digitalisoimme koko laskun elinkaaren, Aurasmaa sanoo.

Liikevaihto yli 40 miljoonaa

Kaupan myötä Trust Kapitalin omistuspohja laajenee, kun Enfon pääomistaja KPY tekee merkittävän sijoituksen yhtiöön. Trust Kapitalin omistus jakautuu kaupan toteuduttua pääomistaja Sentica Partnersin hallinnoimien rahastojen sekä KPY:n, Trust Kapitalin toimivan johdon ja suomalaisten yksityissijoittajien kesken.

Osapuolet ovat sopineet, että yrityskaupan hintaa ei julkisteta. Kaupan myötä Trust Kapitalin liikevaihto kuluvana vuonna nousee yli 40 miljoonaan euroon ja noin joka kuudes Suomessa liikkuva lasku välitetään yhtiön kautta.

Lisätietoja:
Artti Aurasmaa, toimitusjohtaja, Trust Kapital Group TKG Oy, puh. 045 186 1775, artti.aurasmaa@truskapital.fi
Arto Herranen, toimitusjohtaja, Enfo Oyj, puh. 044 719 3000, arto.herranen@enfo.fi

Trust Kapital Group TKG Oy
Trust Kapital on kotimainen laskun elinkaari- ja rahoituspalveluihin erikoistunut yritys. Kilpailemme markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu digitalisaation etuihin ja vahvaan automaatioon. Yli 7 000 yritystä Suomessa käyttää aktiivisesti palvelujamme. Kasvuvauhtimme on ollut viime vuosien aikana noin 40 prosenttia ja viimeisimmällä tilikaudella liikevaihtomme oli n. 10 miljoonaa euroa. Vuoteen 2020 mennessä haluamme olla oman alamme markkinajohtaja Suomessa.

Enfo – Yksinkertaisempaa, sujuvampaa ja älykkäämpää liiketoimintaa digitaalisessa dimensiossa
Enfo luo innovatiivisia digitaalisia ratkaisuja liiketoiminnan kehittämiseen, uudistamiseen ja parantamiseen. Hyödynnämme liiketoiminnan tuntemusta, teknistä asiantuntemusta ja parhaita käytäntöjä tietovirran jalostamisessa ja tietoteknisten ratkaisujen kehittämisessä asiakkaillemme, jotta he voivat toimia aloitteellisesti digitaalisessa liiketoiminnassa ja tuottaa tulosta ja elämyksiä omille asiakkailleen. Enfon liikevaihto on 140 miljoonaa euroa (2015) ja yrityksessä työskentelee noin 1 000 erikoisasiantuntijaa Suomessa ja Ruotsissa. www.enfo.fi