Digitaalisuus on yksi nykyaikaisen liiketoiminnan kulmakivistä, ja sen vaikutus ulottuu myös laskutukseen. Yritykset, jotka sähköistävät laskutustaan, hyötyvät merkittävästi esimerkiksi tehokkuuden ja asiakaskokemuksen parantumisesta – hyödyt kasvavat erityisesti suurissa ja toistuvissa laskumäärissä.
Yhä useammat yritykset ja kuluttajat siirtyvät sähköisiin laskuihin, koska ne ovat nopeampia, turvallisempia, helpommin käsiteltäviä sekä ympäristöystävällisempiä kuin paperiset laskut. Yrityslaskutuksessa sähköistymisaste on huomattavasti korkeampi kuin kuluttajalaskutuksessa, mihin osaltaan vaikuttaa mm. lainsäädäntö, joka ohjaa yrityksiä entistä vahvemmin kohti tehokkaampaa ja kestävämpää taloushallintoa.
Laskutuksen sähköisyysasteen nostaminen ja sitä kautta laskun elinkaaren hiilijalanjäljen pienentäminen on myös yksi Ropon tavoitteista. Kaiken kaikkiaan Ropon laskutuspalvelun kautta välitettävistä laskuista 74 % toimitetaan sähköisesti. Lukua nostaa merkittävästi yrityslaskujen korkea, noin 90 % sähköisyysaste. Kuluttajien osalta vastaava luku on noin 70 %.

Sähköiset laskut (ka.): Kaikki 74 % | Kuluttajat 70,2 % | Yritykset 90 %
Ropon asiakkuusjohtaja Henry Pärssinen kertoo, että Ropon tavoitteena on nostaa etenkin kuluttajalaskutuksen sähköisyysastetta, jossa on vielä paljon potentiaali hyödynnettävänä.
– Sähköinen laskutus on tulevaisuuden suunta, johon Ropo on sitoutunut. Monipuolisten laskujen välityskanavien lisäksi tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja, joilla voimme vauhdittaa sähköisten laskutuskanavien käyttöönottoa ja kehitystä. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi e-laskujen tilauskampanjoista, joissa e-laskun vastaanottoehdotus lähetetään suoraan asiakkaan verkkopankkiin, Pärssinen kertoo.
Sähköiset laskut nopeuttavat maksuprosessia ja parantavat asiakaskokemusta
Sähköisten laskutuskanavien käyttö tarjoaa yritykselle mahdollisuuden tehostaa laskutusprosesseja, parantaa asiakaskokemusta ja edistää kestävää kehitystä. Keskeisimmiksi liiketoimintahyödyiksi Pärssinen nostaa maksuviiveiden lyhenemisen, luottotappioiden pienenemiseen ja kassavirran nopeutumisen.
– Sähköiset laskut maksetaan kuluttajasektorissa keskimäärin 5 päivää ja yrityssektorissa 2 päivää nopeammin kuin paperiset laskut, koska niiden toimitus on nopeampaa. Myös luottotappioiden määrä on sähköisissä laskuissa huomattavasti pienempi kuin paperisissa, Pärssinen summaa.
Sähköisten laskujen maksuissa on myös vähemmän virheitä, koska tietoja ei tarvitse syöttää manuaalisesti. Ne aiheuttavat myös vähemmän yhteydenottoja asiakaspalveluun kuin paperiset laskut. Lisäksi niiden seurattavuus on paperisiin laskuihin verrattuna parempi.
– Jos laskun maksu unohtuu, voidaan myös muistutukset lähettää sähköisesti samaan kanavaan, johon alkuperäinen lasku on toimitettu, Pärssinen lisää.
Ropon palvelussa laskutuksen sähköisyysasteen kehittymistä ja sen vaikutusta mm. kassankiertoon voi helposti tarkastella Ropo OneView -analytiikkatyökalulla, joka toimii Ropo One™ -alustalla osana Ropon kokonaisvaltaista laskun elinkaaripalvelua.

Ropon asiakkuusjohtaja Henry Pärssinen kertoo, että Ropon tavoitteena on nostaa etenkin kuluttajalaskutuksen sähköisyysastetta, jossa on vielä paljon potentiaali hyödynnettävänä.
Kuluttajakysely digitaalisesta laskutuksesta
Jotta sähköisen laskutuksen koko potentiaali voidaan hyödyntää, on kuluttajasektorissa vielä paljon tehtävää. Valtiokonttorin syksyllä 2024 tekemä Kuluttajakysely digitaalisesta laskutuksesta tarjoaa arvokasta tietoa sähköisen laskutuksen nykytilasta ja haasteista.
Tutkimuksen perusteella sähköisten laskutustapojen käyttöaste on korkea, mutta tietoturvaan liittyvät epäilykset ja käyttöönoton monimutkaisuus ovat keskeisiä esteitä laajemmalle käytölle. Kyselyn mukaan sähköisen laskutuksen käyttöönoton keskeiset esteet ovat sen vaivalloisuus (27 %), laskuttajien tarjoamien vaihtoehtojen puute (22 %) ja epäluottamus tietoturvaan (20 %). 36 % vastaajista voisi harkita sähköisen laskutuksen käyttöönottamista, jos tietoturva parantuisi.
Jotta sähköisen laskutuksen käyttöastetta voitaisiin lisätä, tarvitaan:
- kohdennettua viestintää tietoturvasta ja digitaalisten maksutapojen turvallisuudesta etenkin vanhemmille ikäryhmille
- selkeitä ohjeita sähköisten laskujen käyttöönottoon, kuten esimerkiksi e-laskun aktivointiin.
- aktiivista viestintää kuluttajille sähköisten laskujen eduista, joita ovat esimerkiksi nopeus, helppo maksaminen, arkistointi ja hallinta, tietoturva sekä ympäristöystävällisyys.
Laskutustapojen tuntemus ja käyttö
- E-lasku oli tunnetuin ja käytetyin laskutustapa, ja sen tunsi 91 % vastaajista, 81 % myös käytti sitä. E-lasku oli erityisen suosittu naisten ja yli 40-vuotiaiden keskuudessa.
- Paperilasku oli myös laajalti tunnettu (87 %) ja käytetty (81 %). Paperilaskun käyttö painottui naisilla ja yli 40-vuotiailla.
- Sähköpostilasku oli tuttu 79 % vastaajista, ja 73 % käytti sitä. Sähköpostilaskun käyttö painottui naisiin ja yli 40-vuotiaisiin.
- Suoramaksu verkko- ja mobiilipankkiin oli tunnettu 78 %, ja sitä käytti 61 % vastaajista. Käyttö oli yleisempää yli 50-vuotiaiden keskuudessa.
- Laskun sähköiseen postilaatikkoon tunsi 65 % vastaajista ja sitä käytti 50 %. Tämä laskutapa oli erityisen yleinen 30–49-vuotiaiden keskuudessa.
- Mobiililaskun tunsi 54 % vastaajista, ja sitä käytti 36 %. Mobiililaskujen käyttö painottui nuorempiin ikäryhmiin.
Lähde: Valtiokonttorin Kuluttajakysely digitaalisesta laskutuksesta | Kyselyn toteutus: Feelback Oy.
Järjestimme 20.3.2025 asiakkaillemme Laskutuksen digitalisaatio ja asiakaskokemus -teemawebinaarin, jonka voit katsoa alta:
Visionamme on liiketoiminnan parempi flow. Lue lisää meistä ja palveluistamme.
Ajankohtaista

28.3.2025
Martela tehostaa laskutusprosessejaan Pohjoismaissa Ropon teknologian avulla
Lue lisää
26.3.2025
Suosituimmat asiointikanavat laskuihin liittyvissä asioissa
Lue lisää
25.3.2025
Ropo One™ -käyttökoulutus: Sähköinen laskuttaminen ja muistuttaminen
Lue lisää
20.3.2025